Mika Salon vauhti nousee


Talvitesti Vanttauskoskella onnistui mainiosti. Kilometrejä kertyi autoihin kahdessa päivässä noin 250 ek/km. Mika Salon vauhti on kasvanut jatkuvasti ja oli jo testien aikana todella kova. Kristian Sohlberg oli mukana neuvomassa ja opettamassa samalla kun oli itsekin ajamassa.
Onnistuneista testeistä iso kiitos kuuluu myös huollon Nisse Nurmelle ja Eero Räikköselle.