Talvikausi 2006
maanantai 21.11.2005 klo 08:50
Tiimin Mitsut ovat parhaillaan huollossa Kake Racing tiloissa
Viialassa. Huolellinen valmistautuminen, huollot ja uudet
hydrauliset käsijarrut antavat hyvät edellytykset ehjille kisoille
kauden aluun.
Testit odottavat
Ensimmäiset testit ajetaan Rovaniemellä jo Joulukuussa ja heti Tammikuun alussa samoissa maisemissa. Rovaniemen poika kartturi Kim Niemelä saa kerrankin treenit kotipoluille, joka on varmasti hyvää valmistautumista Tunturi-rallia ajatellen. Testipäiviä tulee yhteensä neljä. Kim tuntee niin tiet kuin yhteistyökumppanit Rovaniemellä joten palvelut pelaavat kuten aina!
Talven kisat kalenterissa
Vanajanlinna Ralli, Hämeenlinna 14.1.-06 Tiimin autoista kaikki osallistuvat 14.1. ajettavaan Vanajanlinna Ralliin. Mika ja Pekka ajavat varmuudella Mitsuilla ja Teppo on valittu VIP-auton rattiin. Kai Ahola arpoo vielä kalustovalintaa kisaan samoin kuin Heikki Silvennoinen. Molemmilla siintää tavoitteena Mitsut. Koko porukka on kuitenkin liikkeellä ja aikaan ollaan saamassa varsinainen "jäsenten välinen" kotikisassa.
Tiimi tulee myös huolehtimaan yhdessä Laivolan Arin Eko Racingin kanssa myös mm. Mika Häkkisen ja muutaman muun vieraan auton huollosta Vanajanlinna Rallin aikana.
SM-Arctic Rally, Rovaniemi 27.-29.1.-06
Seuraava koitos tulee olemaan Rovanimellä Arctic Rally Finland. Tuo Tunturi Ralli on muodostunut joka vuotiseksi ralliviikoksi tammikuisilla hangilla. Kisa on Mikalle uusi, mutta uskomme hänen menevän tuossa kisassa jo todella mallikkaasti ja hätyytellen N:n kärki kymmenikköä. Pekka ja Kim tähtäävät ehjään kisaan ja maaliin. Kaitsu ja Heikki valmistelevat vielä osallistumistaan.
SM-Ralli, Mikkeli 17.-18.2.-06
Talvinen SM-ralli Mikkelissä on rallikavereiden mielestä vaativa mutta hieno kilpailu. Sinne on tarkoitus osallistua ja saada uusi kokemus koko porukalle.
Tässä tällä hetkellä tiedossa olevat kotimaan kilpailut rallin saralla. Katseet olemme kyllä tiiviisti suunnanneet myös ulkomaille, joista myöhemmin lisää